Presidentti Stubb johtaa suomen ulkopolitiikkaa vakaalla kädellä ja vahvistaa asemaamme Natossa. 14.1 järjestetty Itämeren alueen Nato-jäsenmaiden huippukokouksen isännöiminen Helsingissä oli strategisesti merkittävä ja tilannetajua osoittava peliliike presidentin kanslialta. Tapahtuma lähetti selkeän viestin Itämeren Nato-maiden yhtenäisyydestä itänaapurillemme, joka on Ukrainan hyökkäyssodan alkamisen jälkeen aktiivisesti harjoittanut hybridivaikuttamista kyseisellä alueella. Tuoreimpana tapauksena Venäjän varjolaivaston Eagle S-tankkerin katkaisema Suomen ja Viron välinen merikaapeli.

Entinen pääministerimme Paavo Lipponen sen sijaan antaa oman närkästyksensä paistaa läpi samana päivänä julkaistussa näkemyskirjoituksessaan kyseiseen huippukokoukseen liittyen. Lipposen tiiviistä Venäjä-suhteistaan lobbaamisen ja kaasuputkikonsultoinnin osalta on uutisoitu kattavasti viime vuosien aikana. Kirsikkana kakun päällä hän päättää kirjoituksensa vertaamalla presidentin kanslian toimia autoritaariseen hallintoon. Tämän tyyppisiin vertauksiin kajotaan useimmiten silloin kun rationaaliset argumentit ovat loppu. Kirjoitus pistää väkisinkin miettimään onko hän todellakin huolissaan kokouksen perustuslain mukaisesta laillisuudesta, vai hiertääkö taustalla suomen aktiivinen rooli Natossa ja presidentin kanslian määrätietoinen vastapaino Venäjää kohtaan.

On aina helppoa olla jälkiviisas ja arvostella entisten poliitikkojemme vanhoja sanoja ja tekoja. Mennyt on mennyttä, mutta viimeistään tänä päivänä jokaiselle suomalaiselle tulisi olla päivänselvää, että Nato-jäsenyytemme on välttämättömyys. Sinisilmäisyydelle ei ole nykyisessä geopoliittisessa ympäristössä varaa minkä Presidentti Stubb ja hänen kanslia ajankohtaisilla toimillaan osoittaa. Perustuslakia tulee toki aina kunnioittaa ja noudattaa, mutta sen tulkintaa ei tule käyttää aseena oman agendansa ajamisessa.

Dags för Paavo Lipponen att lämna sin egna irritation åt sidan för Finlands bästa

President Stubb leder Finlands utrikespolitik med ett stadigt grepp och stärker vår position inom Nato. Att agera värd gällande toppmötet för Östersjöns Natomedlemsländer som organiserades i Helsingfors den 14.1, var ett strategiskt och medvetet drag av presidentkansliet. Mötet skickade ett klart budskap om Natos enighet till vår östra granne, som sedan början av anfallskriget i Ukraina har aktivt bedrivit hybridpåverkan i Östersjöregionen. Senaste incidenten består av den ryska skuggflottans Eagle S-tanker som kapade av undervattenskabeln mellan Finland och Estland.

Före detta statsministern Paavo Lipponen låter sin irritation med toppmötet skina igenom hans insändare som publicerades i HBL samma dag. Som grädden på moset väljer han att avsluta sin åsikt med att jämföra presidentkansliets agerande med det av en auktoritär regim. Ironisk kommentar givet att lejonparten av hans egna företags omsättning under redovisningsåret 2008 bestod av konsultarvoden från Ryssland gällande Nord Stream gasledningen. Denna typ av jämförelser görs oftast när rationella argumenten är slut. Givet hans historiskt starka Ryssland-relationer kombinerat med signifikanta finansiella intressen, får insändaren en att fundera på om han verkligen är bekymrad över mötets konstitutionella laglighet, eller om det finns en underliggande irritation gällande vår aktiva roll inom Nato och presidentkansliets beslutsamhet med att ställa upp mot Ryssland.

Det är alltid lätt att vara efterklok och kritisera tidigare politikers ord och handlingar. Det förflutna är det förflutna, men åtminstone idag borde det vara uppenbart att Finlands Natomedlemskap är en nödvändighet. I den nuvarande geopolitiska situationen finns det inget utrymme för blåögdhet, vilket President Stubb och presidentkansliet bevisar genom sina aktuella handlingar. Grundlagen måste givetvis alltid respekteras och följas, men dess personliga tolkning bör inte användas som ett vapen för att driva ens egna agenda.